Etusivu

Hae varaus

Katajanokka – ihastuttava jugendkaupunginosa

Katajanokka ihastuttaa jykevillä ja koristeellisilla kivitaloillaan, merellisellä sijainnillaan sekä useilla trendiravintoloillaan. Pitkän historian omaavaa saarta ovat eri vuosisatojen aikana asuttaneet lukuisat taitelijat ja merkkimiehet. Helsingin keskustaan kävelee Katajanokalta hetkessä.

Tavaraliikennettä ja taiteilijoita

Katajanokka oli aina 1900-luvun alkuun asti lähinnä merimiesten asuttama kaupunginosa. 1800-luvulla saarelle alkoi nousta kasarmirakennuksia ja isoja tavaramakasiineja. Katajanokka saikin tehokkaan tavarasataman maineen: laivat toivat saareen rahtia ja kun tavarajunatkin ajoivat Katajanokalle asti, saatiin maailman meriltä tulleet tuotteet helposti Helsingistä eteenpäin.

Katajanokan länsiosaan rakennettiin 1900-luvun alussa arvostettujen arkkitehtien suunnittelemia koristeellisia kivitaloja, jolloin siitä tuli vauraan väen asuinalue. Näyttävät jugend-kivitalot vetivät puoleensa myös taiteilijoita, kuten Albert Edelfeltin, Hugo Simbergin ja Viktor Janssonin. Tove Janssonkin vietti lapsuusvuosiaan Katajanokalla, ja hänen nimellään löytyy alueelta oma puistokin. Käy tutustumassa!

Katajanokan jugend-osa on edelleen aikakautensa edustavimpia kokonaisuuksia, jopa koko Euroopan mittakaavassa. Ja Helsingin halutuimpia asuinpaikkoja.

Matkustajaliikenteen pioneeri

Katajanokalla on ollut tärkeä rooli myös suomalaisten ulkomaanmatkailun mahdollistajana. Kotimainen matkustajalentoliikenne käynnistyi vuonna 1924, kun Finnairin edeltäjä Aero Oy aloitti lennot Helsingin Katajanokalta Tallinnaan ja Tukholmaan.

Viking Line alkoi liikennöidä Katajanokalta Tukholmaan vuonna 1974. Sen laivat saapuvat ja lähtevät saarelta edelleen päivittäin. Alusten rantautumista voi seurata myös hotellimme kahvilan terassilta, kattoterassilta tai osasta hotellihuoneita.

Suosikkinähtävyydet löytyvät Skattalta

Katajanokan kanavan ylittäviä siltoja pitkin kipaisee hetkessä keskustaan. Mutta merellisellä Katajanokallakin viihtyy hyvin. Ranta-alue on kehittynyt suosittujen trendiravintoloiden ja kesäterassien myötä kaupunkilaisten suosimaksi kohtaamispaikaksi.

Uimaan? Solo Sokos Hotel Pier 4 -hotellilta kävelet hetkessä Allas Sea Poolille, jonka merivesialtaissa pääsee uimaan ympäri vuoden. Ja näköalasaunoja helsinkiläiseen merimaisemaan on useita. Vieressä pyörii maailmanpyörä SkyWheel Helsinki. Hyppää kyytiin ja ihaile pääkaupunkia korkeuksista käsin!

Katajanokan korkeimmalla kalliolla seisova, 1800-luvulla rakennettu punatiilinen Uspenskin katedraali, on yksi Helsingin maamerkeistä kullattuine kupoleineen. Sisällä voit ihailla vaikuttavia ikoneita ja tutustua ortodoksiseen perinteeseen. Katajanokan rakastettuihin asukkeihin kuuluvat myös urheat jäänmurtajat Urho, Otso, Kontio, Voima ja Sisu. Käy kävelyllä ja tutustu näihin kaveruksiin!

Tulevaisuuden matkailua

Solo Sokos Hotel Pier 4 jatkaa Katajanokan kiinnostavaa matkailutarinaa tuoden uutta tarjontaa sen eläväiselle ranta-alueelle. ”Katsomme tulevaisuuteen ja tarjoamme matkailijoille ekologisen hotellivaihtoehdon levollisine tunnelmineen ja luonnonläheisesti sisustettuine tiloineen. Ja upealla paikalla meren äärellä”, hotellinjohtaja Petra Wikström kertoo ylpeyttä äänessään.

Kuva: Beatrice Bucht / City of Helsinki