Etusivu

Hae varaus

Hotellin uudistus jatkuu

Original Sokos Hotel Royalin mittavan uudistuksen toinen vaihe käynnissä!

Osuuskauppa KPO käynnistänyt Original Sokos Hotel Royal Vaasan toisen vaiheen työmaan. Toisessa vaiheessa toteutetaan pysäköintilaitos, yli 120 täysin uudistettua hotellihuonetta, vuokratiloja sekä uudistettu O`Malley´s ravintola.

Hankekokonaisuuteen kuuluvat mm. laajat purkutyöt, täydellinen pintaremontti, talotekniikan perusteellinen uudistaminen sekä pysäköintilaitoksen toteuttaminen, pysäköintilaitokseen tulee 172 autopaikkaa. Näistä maan alle kahteen kerrokseen 131 paikkaa ja maan päälle 41 paikkaa, joista 16 ABC-latauspistettä.

Kuten hotellin uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa myös toisessa vaiheessa energiatekniikka uusitaan täysin. Tavoitteena on, että Royal on maan energiatehokkain Sokos Hotelli. Lämmitysjärjestelmäksi vaihdetaan kalliolämpö, jonka porakaivot sijoitetaan pysäköintilaitoksen alle. Hotelliin tulee myös jäteveden energian talteenottolaitteisto ja erittäin kehittynyt kiinteistöautomaatiojärjestelmä.

”KPO-konsernin näkökulmasta voidaan hotellihanketta kiinteistön hankintoineen, saneerauksineen, pysäköintilaitoksineen ja energiainvestointeineen hyvin verrata kokoluokaltaan Liisanlehdon Prismaan, joka on KPO:n historian suurin investointi. Vaasan talousalue on KPO:n suurin markkina ja olemme pelkästään muutaman viimeisen vuoden aikana investoineet Vaasan seudulle lähes 150 miljoonaa euroa” toteaa toimitusjohtaja Kim Biskop.

Työvoimaa ja osaamista Vaasan alueelta

Mittava uudistushanke työllistää ison joukon eri alojen ammattilaisia. Original Sokos Hotel Royal Vaasan uudistus tullaan toteuttamaan pääasiassa paikallisten toimijoiden kanssa ja sen luoma työllistämisvaikutus alueella oli 100 henkilötyövuotta uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa ja lähes saman verran toisessa vaiheessa. Hankkeen päätoteuttajana toimii WestGroup Oy Vaasasta ja hotellihuoneista vastaa Vaasan Rakennuskorjaus Oy. Myös talotekniikan urakoitsijat ovat Vaasan seudulta.

”Pääosa suunnittelutyöstä ja taloteknisestä rakentamisesta sekä hankkeen valvontaresursseista on Vaasan seudulta. Pääsuunnittelijoiden toimistot, sisustus- ja palosuunnittelua lukuun ottamatta, löytyvät 500 metrin säteeltä hotellista. Lähtökohtamme on käyttää paikallisia toimijoita, silloin kun se on mahdollista” toteaa KPO:n kiinteistöjohtaja Mika Mikkola.

”Jo 1-vaiheen yhteistyö läpi ketjun oli huikeaa ja kaikki pelasivat samaan maaliin, on todella hienoa ja innostavaa jatkaa tuttujen ammattilaisten kanssa myös kadun toisella puolella. Startti on jälleen vauhdikas ja pohjarakennustyöt ovatkin jo käynnistyneet pysäköintilaitoksen osalta” kertoo Toni Uusi-Pohjola WestGroupin toimitusjohtaja.

Lisätietoja:

Osuuskauppa KPO, toimitusjohtaja Kim Biskop 040 577 0821
Osuuskauppa KPO, kiinteistöjohtaja Mika Mikkola 0400 572 412, mika.mikkola@sok.fi
WestGroup Oy Ab, toimitusjohtaja Toni Uusi-Pohjola 050 384 654,4 toni.uusi-pohjola@westgroup.fi